22.12.2016

Kaksi yötä

Ihanaa, kohta saa rauhoittua joulun viettoon. Perjantaina saan huokaista pitkän viikon jälkeen, on tullut kyllä mentyä vauhdilla paikasta toiseen. Joulukuun jokaisena viikonloppuna on ollut jotain menoa, aika paljon myös juhlintaa. En oo ottanut tästä joulusta mitään stressiä, musta se on turhaa, pitää vaan nauttia joulun odotuksesta ja antaa joulun tulla :D Lahjat on onneksi hankittu, mitään isoa siivousta en oo ehtinyt tehdä, enkä varmaan ehdi :D

Jouluna meillä on tiedossa rauhallista oleskelua perheen kanssa, syödään hyvin ja ollaan vaan - se on parasta joulua. Saa hengähtää jotta jaksaa taas puurtaa kohti uusia kujeita 2017 ;)
Nyt  toivotan oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!! Nauttikaamme loppuvuodesta ja palataan viimeistään ensi vuoden puolella asiaan!

Heppakuulumisia unohtamatta. Kovin rennosti ollaan otettu koko kuukausi. Ollaan maastoiltu paljon, uuden otsalampun ansiosta myös illan pimeinä tunteina. Riittää kun vähän näkee eteensä hepan korvien välistä ;D Touko onneksi kengitettiin eilen, laitettiin tilsakumit ja neljät hokit. Tajusin että ilman niitä turha koittaa tehdä mitään näillä keleillä. En ymmärrä miten ollaan viime talvi menty vaan muutamilla hokeilla. Kai sitä vanhempana oppii..
Parin viikon päästä viedään Touko kiropraktikolle Tampereelle! Odotan innolla miten hoito vaikuttaa ja mitä kaikkea uutta tietoa saadaan.





Oltiin kimppamaastossa, toinen päivä kun nousin hepan selkään saikun jälkeen :D Ihme kyllä kaikien ratsut käyttäytyi asiallisesti.



 Lauantaina meillä oli talliporukan pikkujoulut! Ihania ihmisiä ja niin lämminhenkinen tunnelma. Oli jälleen kerran niin hauskaa! (vaikka vähän säädinkin)

 

Kuva itsenäisyyspäivä aamuna otettu. Päästin Toukon juoksenteleen lumiselle laitumelle.
Postauksen kuvat on puhelimella otettu. Meidän vanha canonin järkkäri hajos jo aikaa sitten, on siis pitänyt tyytyä näihin puhelinkuviin toistaiseksi. Aion kyllä ostaa uuden kameran tässä lähiaikoina :)

Poju, Veera ja minä






5.12.2016

Olkipatja, uusia hankintoja ja kuulumisia :)



Ihania talviaamuja!


Tykkään niin lumesta ja raikkaasta pakkassäästä, josta ollaan saatu nauttia viime päivinä! :)
Tänään tosin keli muuttu ihan tylsäksi.. Plussaa ja inhottava tuuli, onneksi ei tarvi ratsastaa :D

Päivä sujuukin juhlamerkeissä, kohta on ystävän ylioppilasjuhlat!! Illanviettoa on myös luvassa tyttöjenkesken <3





 Touko sai karsinaansa uuden pehmeän olkipatjan :) Alla on vähän turvetta. Tämä yhdistelmä toimii, eikä siivouskaan vie pitkään..





Kävin tekemässä vähän hankintoja veronpalautuksilla heponetistä ;) Mukaan tarttui kivat back2backin housut. Edullisuudestaan huolimatta matsku tuntuu hyvälle ja malli juuri mulle sopiva.


 Touko hämmästelee kentällä kaikkea mahdollista :D Ollaan vaan kävelty viimepäivinä.


Perjantaina oltiin viimeks pitkästä aikaa maneesilla juoksutuspuuhissa. Oltiin ihan kaksin ja pärjättiin oikein hyvin, on se niin kiltti<3
Paljon sillä on kertynyttä energiaa. Toukon kroppa on aika jumissa, seisominen ei sille sovi, kipeytyi vaan. Torstaina varmaan ratsastan ekan kerran, vaikkakin pelkkää käyntiä. Seuraavien viikkojen tavoite on mennä paljon pitkiä käyntimaastoja, ne tekee hyvää!

Hyvää joulunodotusta kaikille!