Tiedän että ratsastajana kehitystä tapahtuisi parhaiten ulkomailla, tai paikassa jossa olisi mahdollista ratsastaa, istua hevosen selässä tuplasti enemmän. Faktahan on että oppimiseen vaaditaan paljon toistoja, ratsastuksessa mahdollisimman monella hevosella monta kertaa päivässä. Tämä laji on siitä niin kiehtova, kovasti töitä ja ikinä et ole valmis. Rakastan tätä mitä teen yhdenkin hevosen kanssa, olen siitä kiitollinen ja nautin jokaisesta päivästä. Eilen istuin koneen ääreen selaillen läpi vanhoja ratsastuskansioita hieman hämmentyneenä. Kehitys on hieno nähdä myös kuvien avulla ikuistettuna, muun palautteen sekä oman tunteen lisäksi. Toukon kanssa olen oppinut valtavasti, ja vielä on niin mahdottomasti opittavaa sen kanssa. Ympärillä olevan koko tukiverkon, perheen ja hevosihmisten avulla tämä on mahdollista. Saan tavoitella ja toteuttaa unelmiani. Ratsastus ei ole yksilölaji, vaikka se siltä välillä ehkä pintapuolin näyttää. Ympärillä on verkosto jota ilman tämä olisi mahdotonta, tuki, perhe, opettajat, ystävät, avustajat, alan ammattilaiset. Kiitos<3
110 ei tunnu Toukolle missään :DD |
Aikoina jolloin on raskasta ja vaikeaa, löytyy ohesta positiivisia asioita. Niitä on ainakin tulossa. Itsekkin olen päässyt erinäisten vastoinkäymisten jälkeen takaisin jaloilleen, entistä vahvempana ja varmenpana :) Valoa on tunnelin päässä! Oma tahto ja mieli on tärkeintä. Hevosten kanssa olen oppinut käsittelemään pettymyksiä. Ylä- ja alamäet on väistämättömiä. Jokaisesta onnistumisesta nauttii niin paljon, on se sitten hetki treeneissä tai hyvä kilpailusuoritus, niiden avulla tätä jaksaa ja haluaa.
22.11 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti