31.12.2015

A Day With Me

Nyt vähän erilainen postaus luvassa, ajattelin tehdä vaihtelun vuoksi tälläisen kertomuksen mun päivästä, jos jotain kiinnostaa. :)
Päiväni ei kulje ikinä samalla rytmillä, jokainen päivä on niin erilainen.
Kyseessä on siis 29.12 tiistai, joka oli aika tavallinen tallivuoropäivä hevosten parissa.


06.30   Herätyskello soi. Katson puhelimeen tulleet viestit ja puoliunessa torkutan vielä hetken.
Pesen nopeasti kasvot ja hampaat jonka jälkeen vuorossa aamiainen.
Protskurahka & muutama kuppi kahvia ja menoksi. Hyppään auton rattiin ja matka kohti tallia.



07.05   Tallilla. Ihanat hevoset hirnahtelee tervehdykseksi. Osa porukasta vasta heräilee ja siristelee silmiä kirkkaasta valosta. Ruokin ja loimitan kaikki hevoset, jonka jälkeen vien ne  tarhailemaan raikkaaseen pakkas-säähän.




07.45   Kaikki hevoset turvallisesti tarhoissa ;P Alan viemään niille vettä ja katson sähköt ym.. 
Laitan musiikin soimaan, sitten rauhassa ruoka-astioiden keräys ja pesu, karsinan siivous.
Lopuksi käytävien huolellinen puunaus ;)





08.30   Rupee oleen pikkuhiljaa valmista aamutallin osalta. Keksin lisäksi vielä hyödyllistä tekemistä kuten loimien viikkausta ja kaappien järjestelyä.. Siihen vierähtää  taas tovi.





9.40   Takas kotona! Syön, selaan puhelinta sekä kirjoittelen tätä postausta..




10.15   Vaihdan vaatteet ratsastuskuteisiin ja valmistaudun maneesireissulle.
 Traikku kiinni ja taas kohti tallia.




10.30   Haen Toukon tarhasta ja laittelen sitä kuntoon+venytellään, pakataan varusteet autoon.
Sitten suunnataan kohti Seppälää. Tarkoituksena mennä ridaan sinne koska ulkokenttä on jäässä. Vedin traikun ekaa kertaa hevosella varustettuna :)




11.00   Maneesin pihassa. Heppa kuntoon ja menoks. Tein muutaman laukkaväistön ahaa -elämyksellä. Väistössä Touko siirsi takaosaa hienon tuntuisesti!!
Ratsastuksen ajaksi venyi noin tunti.





12.55   Takaisin tallilla! Hoidan Toukon treenin jälkeen ja putsaan varusteet.
 Laitan sen karsinaan juomaan ja lepäileen hetkeksi.




 13.00   Jaan hevosten päiväheinät tarhoihin, tarkistan samalla vedet. Lakaisen käytävän.
Sitten Toukonkin pääsee tarhaan syömään.







13.45   Kotona! Hurrr ihan jäässä ja törkee nälkä..
Syötyäni katson hetken Netflixia. Jumitun siihen kuitenkin muutamaksi tunniksi.. :D




17.00   Lähden käymään Jämsässä asioilla, jonka jälkeen kiiruhdan tallille.



18.00   Tallilla otan Toukon & muutaman muun hepan jo talliin syömään.
Keräilen rauhassa heinäastiat tarhoista. Punnitsen ja täytän heinäastiat seuraavaa päivää varten.
Sen jälkeen nappaan Toukon karsinasta iltakävelylle, menin ilman satulaa kentällä.
Iltakäppäily oli noin 20 min. Jälkeen tallissa annan sille osan väkirehuista.





18.30   Jaan karsinoihin pienet sisääntulo+väliheinät hevosille, jonka jälkeen otan kaikki
loputkin talliin :) Rousk rousk.




19.00   Vuorossa iltaheinien punnitseminen. Punnitsen ja laitan jokaisen heinät karsinoiden eteen
valmiiksi odottamaan. Lakaisen käytävät ja satulahuoneen, koitan hoitaa tallin siisteyttä.
Teen myös Toukon ilta- ja aamuruuat valmiiksi astioihin.




19.45   Tarkistan vielä kaiken ennen lähtöä. Kaverini ruokki hevoset myöhemmin noin 8 aikoihin.
Sitten kotiin kaupan kautta. Illalla päätin herkutella ja tein lemppariani eli omenapaistosta :P



22.00   Suihkun jälkeen nukkuun.


24.12.2015

Hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2016!

Jouluaamu alkoi oikein mainiosti, kokoonnuimme perinteisesti tallille kahdeksalta :)
Saatiin riisipuuroa ja glögiä, hoidettiin hevoset sekä vaihdettiin lahjat. 
Meillä on mahtava talliporukka<3 Parhaat ystävät hevosten kera, ihana aloittaa aaton vietto! Joulua vietän perheeni ja poikaystäväni kanssa kotona.

Otettiin myös aamulla vähän kuvia, joista kyllä puuttuu Joulunhenki kokonaan mutta väliäkös sillä.

Touko, minä, Julle, Kaisa, Veera ja Runo









Jouluviikon ohjelma Toukon kanssa;
Maanantaina mentiin jumppasarjatehtävää, ihan huippua että joulukuussa voidaan vielä treenata kotikentällä! Ei tarvitse kulkea maneesillekkaan nyt :) Rakensin jumppiksen seuraavasti: pysty-pysty väliin noin 6,8m, jonka jälkeen 7m okseri - 7m okseri ja vielä askel ja pysty.
Touko on ihana,  se innostui "hyppäämisestä" hirmuisesti, vaikka korkeus oli suurinpiirtein kavalettien luokkaa. Siitä instagram tililtäni video alla.
Tiistaina jatkoin puomitehtävien parissa. Laitoin kentälle kaksi puomilinjaa 17,5m väleillä, joihin ratsastin vaihdellen 5-7 laukka-askelta. Hyvä tehtävä laukan säätelyn harjoitteluun :) Keskiviikkona olin itse salitreenistä ihan poikki niin delegoin Toukon ratsastuksen Kaisalle. Hyppäsin kuitenkin selkään tekeen loppuverryttelyn.
Aattona pidämme vapaapäivän :)


Video, jonka Julia Hyvätti (@juliahyvatti) julkaisi




Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille!!
Nauttikaa :)





16.12.2015

Do what you love...

...And love what you do! Viime päivinä olen pyöritellyt mielessäni ajatuksia tulevaisuudesta. Opiskeluvaihtoehdoista ja ammateista. Mihin kouluttaudun, jotta voisin taata taloudellisesti hyvän tulevaisuuden. Kaiken ohella haluan pitää kiinni tästä mitä minulla nyt on. On tavotteita ja unelmia, joita kohti elän. Asiat järjestyy miten kuuluukin kun niiden eteen tekee töitä. Lajin parissa täytyy tehdä suunnitelmia pitkälle tulevaisuuteen; omia, hevosen ja yhteisiä ratsukkona. Sitoutua siihen. Vaikken tiedä mitä huomenna tulee tapahtumaan, hevosten kanssa kaikki on mahdollista. Täytyy silti elää tässä hetkessä ja nauttia siitä täysillä. Tehdä parhaansa ja vielä enemmän :)

Tiedän että ratsastajana kehitystä tapahtuisi parhaiten ulkomailla, tai paikassa jossa olisi mahdollista ratsastaa, istua hevosen selässä tuplasti enemmän. Faktahan on että oppimiseen vaaditaan paljon toistoja, ratsastuksessa mahdollisimman monella hevosella monta kertaa päivässä. Tämä laji on siitä niin kiehtova, kovasti töitä ja ikinä et ole valmis. Rakastan tätä mitä teen yhdenkin hevosen kanssa, olen siitä kiitollinen ja nautin jokaisesta päivästä. Eilen istuin koneen ääreen selaillen läpi vanhoja ratsastuskansioita hieman hämmentyneenä. Kehitys on hieno nähdä myös kuvien avulla ikuistettuna, muun palautteen sekä oman tunteen lisäksi. Toukon kanssa olen oppinut valtavasti, ja vielä on niin mahdottomasti opittavaa sen kanssa. Ympärillä olevan koko tukiverkon, perheen ja hevosihmisten avulla tämä on mahdollista. Saan tavoitella ja toteuttaa unelmiani. Ratsastus ei ole yksilölaji, vaikka se siltä välillä ehkä pintapuolin näyttää. Ympärillä on verkosto jota ilman tämä olisi mahdotonta, tuki, perhe, opettajat, ystävät, avustajat, alan ammattilaiset. Kiitos<3

110 ei tunnu Toukolle missään :DD




Aikoina jolloin on raskasta ja vaikeaa, löytyy ohesta positiivisia asioita. Niitä on ainakin tulossa. Itsekkin olen päässyt erinäisten vastoinkäymisten jälkeen takaisin jaloilleen, entistä vahvempana ja varmenpana :) Valoa on tunnelin päässä! Oma tahto ja mieli on tärkeintä. Hevosten kanssa olen oppinut käsittelemään pettymyksiä. Ylä- ja alamäet on väistämättömiä. Jokaisesta onnistumisesta nauttii niin paljon, on se sitten hetki treeneissä tai hyvä kilpailusuoritus, niiden avulla tätä jaksaa ja haluaa.


22.11







9.12.2015

Itsenäisyyspäivän hyppelyt

Tosiaan sunnuntaina käytiin Oliver Karman valmennuksessa :)
Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt jo kuukausia..

linkki videoon




Oli kyllä kivaa, Touko tuntui mukavalta ja aika rennolta alusta asti.
Alkuun taas kannattelin ja tuin hevosta, kun hellitin laukkakin muuttui paremmaksi. Täytyy jatkossa kiinnittää huomiota myös mun käsiin, jotka nousee helposti liian ylös.

Oon lisännyt ruokintaan Mg ja B12 lisänä, niitä on kyllä entuudestaan muiden rehujen joukossa, muttei riittävästi. Mangesiumin anto suuremmissa määrin kerrotaan mahdollisesti rauhoittavan jännittynyttä hevosta. Se on muutenkin tärkeä mineraali koko hevosen toiminnan kannalta. :)

4.12.2015

Joulukuun treenitavoitteista ja kauden vikat kisat

Joulukuussa riittää kiirettä, annan myös Toukolle lomaa kuun lopussa ja saan itse rauhoittua joulun viettoon :) Pari viikkoa kuitenkin on aikaa treenata tiiviimmin ja ns paneutua heikoimpiin kohtiin.
Ajattelin treenata ainakin raviväistöjä -  ne on molemmille haasteellisia. Tänään sileellä tehtiin ihan perusjuttua ympyrällä, Touko oli kyllä ihan miellyttävä ratsastaa pahimpien alkuvirtojen purun jälkeen :) Se on saanut hierontaa ja hoitoa viikolla pariin otteeseen, sen hauis- ja olkalihasten kireys on helpottanut. Hain tänään tasaisuutta ja rentoa menoa, alkuun laukkailin kevyessä istunnassa maneesia ympäri, jonka jälkeen työstin ympyrällä laukkaa hieman ympyrää pienentäen ja suurentaen. Lopuksi jumpattiin pidemmällä kaulalla kaarteita sekä muutamia väistöjä edes takas. Täytyykin seuraavaksi nostaa jalustimet ylös ja mennä käännöksiä ja takaosanväistöjä, niistä saa ainakin vatsalihakset kipeäksi! :D Eli joulukuun tavoitteena kehtittää väistöjä ja sivulle vieviä teitä. Ylläpitää kuntoa, maastoilla ja estejumppailla pitkillä sarjoilla.
Sunnuntaina menen ratatreeni estetunnille Korpilahdelle, siitä ehkä luvassa materiaalia.
Ja ihanaa tänään pääsen Himokselle kuuntelemaan Juha Tapio, niin kivaa!

Vielä hieman kauden päätös kisoista, jotka olivat 22.11 Tampereella Niihamassa. Hypättiin kaksi "aika " luokka arv. A.2.0, metri ja kymppi.
Heppa oli ekalla radalla hidas, en ratsastanut tarpeeksi eteen josta seurasi 1 aikavirhe, oltiin sij. 17/32. Toisella radalla meno oli parempi, laukattiin eteen ja paikat osuivat paitsi yhdellä okseri - okseri suhteutetulla jäin pitämään liikaa jolloin ajauduttiin liian lähelle ja siitä yksi puomi. Lisäksi saatiin 3 aikavirhettä, ratsastin liian suuret tiet. Vaikka nämä harmittaa ja olisin voinut ratsastaa tarkemmin, jäi kuitenkin ihan hyvät fiilikset, tuli muutama kiva hyppy. Tästä odottavaisin mielin jatketaan ensivuoden haasteisiin. Lataan myöhemmin radat tänne kun ehdin, mun instagram tilille latasin lyhyen pätkän radoista.

linkki videoon











Mukavaa joulunodotusta kaikille :) 

-Julia

20.11.2015

Hyppyjä

Eilen päästiin Katan valvovan silmän alle hyppään! Oli todella kivaa hypätä ja tehdä, sen näkeekin ilmeestäni videon lopussa :D Alussa taivuteltiin U-käännöksillä ja verryteltiin laukkapuomilla, lopussa mentiin linjoista rataa :)  Vartalon hallintaan haluan panostaa paljon, ja vahvistaa eteenkin omaa keskivartaloa. Touko on suuri ja voimakas, haluankin saada oman paketin pysyyn kasassa esteilläkin, kun vauhti kasvaa ja laukkaa täytyy säädellä. Täytyy kyllä sanoa että kroppa oli tänään aika kipeä, varsinkin kyljet ja alaselkä. Suunta ylöspäin ja punttisalille :D
 




Kokosin lyhyen videon valmennuksesta :) Muista säätää laatu HD.

          


       

9.11.2015

Marraskuu ja treenivideo

Marraskuu jälleen. Tiedossa siis kaikkea mukavaa, niin hevosten- kuin muidenkin asioiden parissa ;)

Ollaan nyt hengähdetty ja ladattu akkuja treenien ja kisojen suhteen. Kilpailuihin ei olla nyt ennätetty ja seuraavista en vielä tiedä koska ja missä. Molempien vire on kyllä sellainen, etten malttais odottaa seuraavia kisoja! Kuun lopulla vietetään synttäreitä ja ehkä jotkin pikkujoulut, so excited ;)

Sain pitkästä aikaa videomateriaalia meidän menosta perjantailta. Tällä kertaa ihan sileeltä, otin mukaan myös muutamat puomin ylitykset. Alkuverkassa tehtiin siirtymisiä ja kiemuroita, jotka ei kyllä taineet päätyä tälle videonpätkälle.
Tahti on hetkittäin hukassa ja myös kuskin istunta, varoitan :D
Kehitystä tapahtuu päivä päivältä, ja toivon että se pysyisikin tasaisena nousuna talven yli. Yleisesti kuitenkin T on tuntunut reippaalta ja hyvältä ratsastaa.

Ihana ratsastus pienen pakkasen huurtamissa maisemissa



                                            





26.10.2015

Rento viikonloppu

Viikonloppu kului mun osalta mukavasti reissussa. Olin Hämeenlinnassa ja lauantai-ilta vietettiin Tampereella. Teki kyllä hyvää saada pieni irtiotto arkeen, ja olla muuallakin kun kotitallilla hevosten parissa. Varsinkin kun syksy ja kesä on mennyt aika tiiviisti näissä hevostouhujen merkeissä. Hevosista en kuitenkaan kovin kauas päässyt, sillä käytiin katsomassa ystävän heppoja molempina päivinä ;P
Lähes kaikkina edellisvuosina kyseinen viikonloppu ollaan saatu viettää Helsingissä seuraten ratsastuksen huippu-urheilua - HIHS:ssa! 
Vaikken nyt päässyt nauttimaan Helsinki International Porsche Horse Showsta paikanpäälle, fiilistelimme kuitenkin kilpailuja tv:sta. Aina niin upeaa nähdä kauan odotettu Helsingin World Cup -osakilpailu. Ja aikaluokka GP:ssa nähtiin jälleen hienoa suomalaisratsastusta! :) 


Toukon viikonloppu meni myöskin rennosti, hän sai vaan olla pitkästä aikaa. Yleensä Touko kerää aika herkästi energiaa, eikä muutaman päivien vapaat sille sovi. Tänään maanantaina kun menin tallille, huomasin ettei se ollut moksiskaan parin päivän levosta - päinvastoin taisi tehdä sille hyvää vaan tarhailla muutama päivä ilman sen kummempia treenejä. Se oli ihanan pirteän ja reippaan oloinen verrattuna edellisviikkoon.
Meillä on onneksi ihanan isot hiekkapohjaiset tarhat sateista huolimatta. Niissä hevosten on mukava olla. Hyvät tarhat ja pidemmät tarhausajat ovat yksi syy miksi Touko ei ole edes jäykkä vapaan jälkeen, kun on tilaa liikkua ulkona. Se onkin sellanen palloilija, joka käppäilee tarhassa ympäriinsä. Sen tarhassa on myös oma mökki katos, missä se kyllä nykyään nököttää suurimman osan päivästä heinäverkon parissa :D


Puunauksen jälkeen ;D
Iltapäiväkävelyllä aurinkoisessa säässä.


Marraskuulle oon laittanu kalenteriin ylös muutamat kilvat... toiset jopa kouluaitojen sisällä! Eli tarkoituksena olis mennä myös koulukiemuroita Toukon kanssa. Saa nähdä uskaltaudutaanko me koitoksiin asti ;)




Tarhailua, kuva syyskuulta :)

Sain keskiviikkona e-kortin, nyt voin myös vetää traikkua! Pääsinkin heti harjoittelemaan vetoa heinäkuormalla, kun haimme Toukolle kuivapaaleja :) 

20.10.2015

Hoitopäivä 16.10

Kraniosakraali- ja akupunktiohoidolla on ollut erittäin positiivinen vaikutus Toukoon.
On ihana nähdä, kuinka hevonen nauttii ja rentoutuu  :) Hoitojen ja jatkossa mahdollisten yrttivalmisteiden avulla parannetaan Toukon yleistä suorituskykyä ja ennaltaehkäistään terveyongelmia. Tällä kertaa keskityttiin selkään ja takaosaan.


Rentoutunut T :)
Hoidon teki perinteisen kiinalaisen lääketieteen hoitaja Aino Ruoho
Lisää voit lukea Ainon fb Sivulta


Muista laittaa videon laatu HD.







16.10.2015

Treenikuulumisia


Tällä viikolla hyppyjä ollaan otettu muutamaan kertaan. Tiistaina menin rataharjoitusta itsenäisesti, ihan matalalla korkeudella. Hain vain tarkkuutta, onnistuneita teitä ja rauhallista menoa.
Meillä on esteillä käytössä uusi suora kimblewick -kuolain. Luonnollisesti tuon kuolaimen kanssa Touko kuuntelee pidätteet  paremmin, ja saan nopeammin oman käden rennoksi. Tykkään kyllä käyttää tätä kuolainta, mutta toisaalta tykkään jatkaa hyppäämistä myös perus nivelellä, varsinkin silloin kun esteet pysyvät pieninä.
Torstaina oli Katan estevalmennus. Radasta ensimmäinen tehtävä oli jumppis ravilähestymisellä; puomi - ristikko, askel ja okseri. Tämän jälkeen jatkettiin muutamalle linjalle. Harmi kun en saanut valmennusta videolle, olisin halunnut nähdä hypyt okserilla, Touko hyppäsi pyöreästi ja hienosti takaa. Jumppasarjat on huippuja eteenkin meille - hevonen ponnistaa kunnolla ja saa voimaa. Hyppyihin lähden automaattisesti mukaan paremmin ja niissä on helpompi olla, kun hevonen hyppää oikein :)

Perjantaina liikutin Toukon aamulla. Pyörittiin kentällä, koitin saada takajalat aktivoituun siirtymisten ja väistöjen avulla. Se olikin ihan hyvän tuntuinen, pyöreä ja rento vaikka eilen oli rankempi treeni :) Iltapäivällä Touko hoidetaan kraniosakraali- ja akupunktiohoidolla. Näistä hoitomuodoista ollaan saatu todella hyvä vaikutus, suosittelen lämpimästi! Myös itse pääsen hoidettavaksi tänään :P Hoidon jälkeen hevonen lepää kaksi päivää, jonka jälkeen kevyesti paluu liikuntaan.



Skarppina heti aamusta :D



Syksyn viimesiä laidunhetkiä :)



12.10.2015

Lyhyt katsaus viime kevääseen


Kerron täällä pintaraapaisun meidän viime kevään matkasta uusiin maisemiin.
Touko muutti Hämeenlinnaan Aulangolle helmikuun alussa, takaisin kotiin palattiin toukokuussa. Hevonen tuli mukanani Hämeenlinnaan, koska suoritin itse työssäoppimisen hotellissa viimeistellen opintoni :)




Kolme kuukautta erittäin opettavaista ja antoisaa aikaa Aulangon hienoissa puitteissa.
Pääsimme aivan upouuteen talliin, joka valmistui uuden maneesin rinnalle tammikuussa. Tallissa asui suurimmaksi osaksi nuoria projektihevosia, myös muutama yksityishevonen.
Alkuun jännitin sopeutuuko Touko ihan uuteen ympäristöön, suureen talliin. Kotitallimme on  rauhallinen ja kotoisa, vain pieni määrä hevosia.
Omalla tavallaan molemmat meistä molemmat viihtyy paremmin kuin hyvin pienessä viihtyisässä tallissa jossa on ihana tehdä ja harrastaa.



Touko kotiutui kaikkeen nähden hyvin, se nautiskeli olkien päällä makoilusta ja teki tuttavuutta uusiin hevosystäviin. Sen tarhanaapurina olikin lauma varsoja kasvamassa, muutaman kerran satuin näkemään kun Touko leikki niiden kanssa ihan varsan lailla :D Muutenkin tälläsen sosiaalisen ja "kaikki käy" tyypin kanssa on ihana elää -  rakastan tätä hevosta todella. <3








Touko käviksessä :)

Olen hyvin kiitollinen ajasta, joka saatiin viettää Aulangon upeessa miljöössä - rikastutti kokemuksillaan, saatiin tarpeellista treeniä ja kuntoa kesän kisoihin. Kaiken kaikkiaan "reissu" meni hyvin alun vaikeuksista huolimatta.
Lisäksi Toukon ja mun välinen side tuntui vahvistuvan taas entisestään. Kaiken jälkeen huomasin hevosen luottavan muhun enemmän, löydettiin yhteinen sävel.





Tein lyhyen (puhelin laatuisen :D) koostevideon hetkistä Aulangolla.









7.10.2015

Pihlajavuoressa

Oltiin eilen lähistöllämme sijaitsevassa Pihlajavuoren hevosurheilukeskuksessa maastoilemassa.
Tykkään ihan hirveästi käydä siellä mielenvirkistykseksi treenaamassa, ja samalla saan hevosen kunnon pysymään hyvänä ;)


Pihlajavuoressa on monenlaisia treenilenkkejä ratsukoille ja myös ravihevosille. Sinne on parhaillaan rakenteilla maastoesterata, jossa tarkoitus järjestää jonkin tasoisia kilpailuja. Nyt paikalla on järjestetty maastoestevalmennuksia, joihin mekin toivottavasti pääsemme joskus osallistumaan :)
Alue on rakennettu vanhan varuskunnan alueelle, ja paikalle pääsee ratsastamaan pienestä käyttömaksusta. Osassa kohtaa menee hyvät ja joustavat pururadat, pohjista pidän muutenkin koska joka paikassa pystyy menemään koska ei ole liian kova pohja. Kuljetamme hevosen aina Pihlikseen, matka kestää kotoa sinne about 10min joten ei ole onneksi sen kauempana.




Toukon kanssa tein tälläkertaa monipuolisen mäkitreenin. Alussa kävelin pitkään, kiipeilin ylämäkiä edes takas. Verryttelin lammenlenkillä ravissa ja otin pieniä laukkapätkiä. Toukolle paikka alkaa olemaan aika tuttu, joten se meneekin ihan rennosti. Pyysin hevosta eteen alas ensi askelista lähtien, jotta se saisi parhaan hyödyn irti.  Alussa annoin hevosen laukata reippaammin ja räjähtävämmin ylös mäkiä, Touko venyttikin itseään kunnolla. Tein lyhyitä harjoituksia kerrallaan, ja välissä aina käveltiin pitkin ohjin. Välillä kokosin hiukan hevosta pitäen sen pyöreänä kropastaan joka on tietysti raskaampaa hevoselle ylämäessä. Todella hyvää jumppaa joka vahvistaa takaosaa kunnolla!
Toukon ravi oli kyllä taas upeeta tuolla maastossa, kun se ravaa kunnolla eteen. Se käyttää koko kroppaansa ja on innostunut :)








Tässä kuva EquiTrackerista jonka laitoin päälle verryttelyn jälkeen ja otin pois ennen loppukäyntejä.  Kaikkineen ratsastuksen ajaksi tuli noin 50min.
Kuvasta saa vähän hahmotusta itse treenistä, vaikka matkan pituus on alle 5km ja se ei ole Toukon kunnon kannalta ollenkaan pitkä matka, mutta mäkisestä maastosta johtuen harjoitus oli ihan sopivan raskas. Oli kyllä todella hauskaa! :)







Hikisen treenin jälkeen pidän seuraavana päivänä rennomman palauttelupäivän. Kotona annoin Toukolle elektrolyyttiä ja laitoin vielä tarhaan sen jalottelemaan :) Yöksi laitoin BOT:it joita käytän rankempien treenien jälkeen.



Tähän loppuun laitan vielä lyhyen ja rauhallisen videonpätkän reissusta;


//Julia