29.1.2017

Elmo Jankarin valmennukset


Viikonloppuna  päästiin kunnon tehotreeniin :)
Saatiin taas mukavasti palautetta ja vinkkejä. Toukolla oli hyvä energia päällä! Sitä kautta hypyissäkin oli poweria.
Touko on onneksi aika varovainen, nytkään ei turhia puomeja tullut alas, siitä Elmo sanoikin lopussa.
Rutiinia täytyy saada lisää, ja mun täytyy enemmän luottaa omaan tekemisiin esteillä. Elmo väläytti vähän vihrää valoa, kuulemma meidän ratsukkona olisi mahdollista treenta nuorten luokkia kohti. Sillä eihän hepalla hyppykapasiteetti lopu. Ihan järjettömästi vaan harjoituksia niin kotona kuin kisoissa. Varmuutta ja rutiinia täytyy saada niin mulle kuin hevoselle. Kuitenkin pidän mielessä faktat, koitan tehdä parhaani tän hevosen kanssa, katsotaan mihin sitä vielä mennään :) Kisoissa meillä on aina ollut vähän omia haasteita, eikä vielä kolmen vuoteen oo mahtunut kovin hyviä suorituksia. Toisaalta, kolme vuotta on aika lyhyt aika näin haastavan lajin parissa. Vuosien päästä ollaan tavoitettu ehkä joku onnistunut rata.
Kerroin aiemmin millaiselta on tuntunut ratsastaa uusissa maneeseissa, eteenkin kisoissa. Elmo sanoikin että ulkokisat taitaa käydä paremmin Toukolle. Ulkona mahtuu laukkaamaan ja hevonen on lähes aina rennompi.

Tosiaan viimeksi oltiin samojen treenien parissa marraskuussa,ainoastaan esteillä.
Nyt aloitettiin lauantaina esteistä ja sunnuntaina jatkettiin sileän parissa.

Tehtävänä oli kaarteiden ratsastusta, laukan vaihtoa puomilla, rataa yhdisteltynä miljoona eri reittiä.. Useaan kertaan sekosin joutuen varmistaan reitin. Tehtävät oli kyllä ihanan pitkän haastavia!
Halkaisijalla oli kolme okseria, pitkällä sivulla in-out jumppasarja, toisella pitkällä sivulla neljän laukka-askeleen väli. Lyhyiden sivujen lähettyvillä oli puomi jolle kaarrettiin ja vaihdettiin suuntaa moneen otteeseen. Alkuverkassa mentiin maapuomeja. Yks ei ollut ainakaan intona, teki niin hienoja loikkia puomeilla, ja niiden jälkeen! :D
On super ratsastaa hevosta josta huomaa ilon ja kuinka on täysillä mukana menossa.
Etäisyysvirheitä ei juuri tullut, lopussa kylläkin oikeassa kierroksessa sekosin ihan täysin lähestymisessä.  En nähnyt yhtään paikkaa okserille, joka oli aika lähellä kulmaa. Siihen piti kaartaa ja seinästä okserille tuli askeleita noin kolme. Elmo neuvoi mun täytyy valita itse ratsastanko kulmaan vai kaarranko sille aiemmin. Hetken pyörittyä ympyrällä valitsin tulla kulmaan kunnolla ja odottaa hyvin askeleet, silloin onnistui. Juuri tälläisiin tilanteisiin viitaten Elmo sanoi että osaan, kun luotan miten teen.
Videoiden laatu on järkyttävä ja pimeä. Koitetaan kestää. Tästä linkistä pääsee suoraan youtube kanavalle.

   


   



Kouluvalmennuksessa alkuun korjattiin mun istunta. Kyynerpää, lonkka, hartijat ja pohje täytyy olla samalla linjalla. Helposti pohje on mulla liian edessä.
En osannut kertoa miten meillä noin muuten koulu onnistuu.. Ei tullut mieleen yhtä suurta ongelmaa mitä ruvettais ratkomaan. Paljon on tehtävää ja kohti balanssia mennään.
Tykkään Elmon tavasta opettaa, selkää ja tilannetajuista.
Tunti oli ympyrä ja volttityöskentelyä. Ympyrän molempiin päihin ratsastettiin 10m voltit, niin ravissa kuin laukassa. Toisella sivulla tehtiin siirtymisiä asekeen sisällä, myös ravi- ja laukkasiirtymisiä.
Hevosen piti taipua kunnolla, kantaen itsensä. Alkuun laukkasiirtymisissä huomas kuinka Touko oli pohkeen takana eikä kantanut itseään rehellisesti. Siirtymisessä se "rojahti" selästään alas. Suuri ero kun sitten asiat teki oikein. Aiheena oli juuri saada kantamaan hevonen siirymiset, ja ympyrällä lavat..
Elmo kaipas mun ratsastukseen reaktiivisuutta, etten jää nätisti vaan istumaan sinne. Kaarella kun piti ratsastaa isompaa ravia, sieltä tuli ihan kivoja askeleita, kun aloin ratsastaan sitä oikeesti. Kyllä sitä tulee, täytyy ensin uskaltaa pyytää. :D
Ja käytössä on lainasatula, se on 18'' esteflättäri. Toivottavasti helmikuulle saadaan sovittua satulansovitus :)



   

Arkiviikon aamu maastolta <3




Eilen mentiin 12 km vauhdikas maastolenkki näissä maisemissa! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti