Viikonloppuna sattui ikävä käänne kilpailuiden osalta.
Meidän oli tarkoitus lähteä lauantaina päivällä Ypäjälle, majoittua siellä hevosen kanssa yö ja kilpailla kaksi luokkaa sunnuntai aamuna Winter Showssa. Oltiin tietenkin ilmoittauduttu, maksettu ja valmisteltu kaikki, kunnes lauantaiyönä oma kunto huononi. Mun vatsa oli tosi kipeä ja olin lähestulkoon kaksin kerroin että pystyi olla. Yhdeksältä halusin lähteä ensiapuun vatsakivun vain pahennuttua. Ensimmäiseksi otettiin tietenkin kaikki verikokeet ja niistä jäätiin odottaan tuloksia. Varmaan 3-4 tunnin kuluttua saatiin tieto että vaiva on todennäköisesti tulehtunut umpilisäke... Kaikkea sitä voi tulla :( Ja juuri sillon kun vähiten odottaa! Nyt kyllä harmittaa ja ärsyttää eteenkin kisojen osalta.. Lauantaina päivällä vointini parani huomattavasti ja tulin yöksi kotiin. Sunnuntaina ja tänään maanantaina multa on katsottu kaikki arvot, ja ne onkin nyt paljon parempaan päin. Leikkaukseen en näillä näkymin joudu thank god, siitä vasta ratsastustauko seurais..
Juuri kun oon päässyt hehkuttaan kuinka Touko on ollut erittäin hyvä ratsastaa ja se on hyvässä kunnossa nyt, niin sitten oma terveys heittää:( Toivon että pääsen viikonlopun estetreeneihin korpilahdelle. Kuitenkin oma terveys etusijalla!
Touko on kyllä yksi päivän piristäjä <3 |
Onneks mulla on ihan parhaat ystävät tukena ja apuna. Ja jos jotain tulee tiedän että sitä hoidetaan ja liikutetaan vaikken itse pääsisi. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti